Yritys Asuntosijoittaminen Arvomaailma Sarjakuvana Mediassa Tilaisuudet Ihmiset Asiakkaat Etusivu
Varallisuusvalmennus
Blogi

Arvomaailma

Vaurastuminen on kansalaisvelvollisuus

Hallituksen asettaman innovaatiotyöryhmän loppuraportissa todetaan vaurastumisen olevan kansalaisvelvollisuus. Wider-instituutin vuonna 2006 tekemän tutkimuksen mukaan suomalaisilla oli kuitenkin 24 teollisuusmaan vertailussa kaikkein vähiten varallisuutta.

Vaurastuminen on sitä, että olemassa oleva varallisuus saadaan tekemään töitä ja kasvamaan. Se on oman taloudellisen tilanteen asteittaista paranemista.

Raha ei tee ihmistä onnelliseksi, mutta vaurastuminen mittaa osaltaan elämän edistymistä. Aika on vaurastumisen tärkein osatekijä ja kuluu meistä riippumatta. Miksemme samalla hyödyntäisi ajassa olevaa vaurastumisen siementä kylvämällä sitä otolliseen maaperään?

Taloudellinen riippumattomuus

Saadakseen sen mitä haluaa, on ensin tiedettävä mitä haluaa.

Taloudellista riippumattomuutta pidetään monesti etäisenä ja mahdottomana päiväunelmana.

Mitä taloudellinen riippumattomuus sitten on?

Useimmiten vastaan tulevat arvaukset asiasta ovat seuraavanlaisia:

Taloudellinen riippumattomuus on sitä, että on paljon rahaa.
Se on sitä, että on velaton.
Se on sitä, että voi ostaa mitä haluaa.
Ei tarvitse miettiä raha-asioita.
Se on sitä, kun on pienet menot.

Ovatko nämä taloudellisen riippumattomuuden määritelmiä? Eivät meidän mielestämme ole.

Tärkein este taloudellisen riippumattomuuden saavuttamiselle on se, ettei oikein edes ymmärretä mitä se tarkoittaa.

Taloudellinen riippumattomuus on sitä, että voi elää valitsemaansa elämää omaisuutensa tuotoilla.

Tämä on tila, jota jokainen työssäkäyvä voisi tavoitella. Viimeistään eläkeiässä asia saattaa tulla ajankohtaiseksi. Osittainenkin taloudellinen riippumattomuus on elämää mullistava kokemus.

Taloudellinen riippumattomuus ei synny suuresta palkasta, vaan taloudellisesti järkevästä ajattelusta ja toiminnasta. Taloudellinen älykkyys kasvaa, kun ymmärrys valtaa alaa mielipiteiltä ja uskomuksilta.

Hyvä laina vai huono laina

Hyvä laina tuo rahaa taskuun ja huono laina vie rahaa taskusta.

Hyvä laina on sellainen laina, jota joku toinen maksaa puolestasi pois.

Huono laina on sellainen, jonka joudut itse maksamaan.

Hyvä laina vaurastuttaa. Se avartaa pitkällä aikavälillä valinnanmahdollisuuksien määrää ja tekee elämästä turvallisempaa.

Huono laina köyhdyttää. Se rajaa pitkän aikavälin mahdollisuuksia mahdollistaen välittömän tarpeentyydytyksen.

Näiden kahden lainan välisen eron ymmärtäminen on avain taloudelliseen riippumattomuuteen. Näiden välisen eron ymmärtämättömyys on keskeinen syy siihen, miksi vaurastuminen on hidasta tai sitä ei tapahdu lainkaan.

Vivuttaminen

Vivuttaminen on sitä, että vähemmällä saadaan aikaiseksi enemmän. Tämä on taloudellisen vapautumisen tärkein yksittäinen oivallus.

Vipuna voidaan käyttää:

  • Toisten ihmisten osaamista ja aikaa
  • Toisten ihmisten näkemystä
  • Toisten ihmisten systeemejä
  • Muiden pääomia osana kokonaisuutta

Me uskomme

Uskomme siihen, että ensin on tiedettävä minne haluaa, jotta sinne voi päästä.
Taloudellinen älykkyys kasvaa kun ymmärrys valtaa alaa mielipiteiltä.
Vaurastuminen ei saa olla kiireen ja jaksamisen armoilla.
Jokaisella on oikeus varakkaampaan tulevaisuuteen.

Uskomme omanpääoman tuoton tarkkailuun.
Osaamisen, ajan ja pääomien vivuttamiseen.
Uskomme näkemyksen lainaamiseen

Uskomme, että konservatiivinen ja pidempi tie on se tie, joka lopulta vie perille.

Mistä tietää, että asia on totta?

Tulokset
Toistettavuus
Tietoa tietämyksestä

Lisäksi uskomme, ettei mitään arvokasta kannata tehdä yksin.

ylös